top of page
Tämä palvelu ei ole saatavilla. Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoja.

Ohjattu Sahasaarten melonta

Melonnan aikana tutustumme saarilla 1870-1955 sijainneen sahan tarinoihin ja jäänteisiin.

  • 35 euroa
  • Hamarikupla kajakki- ja SUP-vuokraamo Porvoo

Palvelun kuvaus

Huom! Minimi osanaottajamäärä ohjatulle melonnalle on kuusi melojaa. Jos määrä ei täyty, ilmiotamme melonnan peruuntumisesta noin kaksi tuntia ennen sovittua ajankohtaa. Hamari on 400-vuotias pittoreski merenrantakylä neljän kilometrin päässä Porvoon vanhasta kaupungista. Kylän jopa 1 000 asukasta elättivät itsensä kalastamalla, laivanrakennuksella ja sahatoiminnalla. Porvoon Höyrysaha perustettiin Hamarin edustan Kaunissaarelle August Eklöfin toimesta 1870 ja laajeni nopeasti ulkomaan viennin siivittämänä ympäröiville saarille. Sahan toiminta päättyi 1957 ja luonto on sittemmin vallannut saaret, mutta hiljalleen mereen valuvat jäljet sahatoiminnasta ovat edelleen nähtävissä. Kierrämme kauniit Sahasaaret kanavineen kajakeilla samalla kun kerron mielenkiintoisia tarinoita ja faktoja kylän ja sahan toiminnasta menneiden vuosisatojen aikana. Retken aikana selviää mm. miksi Etelä-Suomen suurin saha perustettiin juuri Hamarin edustalle, miksi Painolastisaarilta löytyy etelän merien simpukoita, mitä ihmettä tapahtui Helvetin ikuisessa rimatulessa ja miksi saha katosi. Käyttämämme avokajakit sopivat myös aloittelijoille ja lapsille / nuorille. Jo reippaat kuusivuotiaat pystyvät melomaan tuplakajakilla yhdessä aikuisen kanssa. Alle kuusivuotias lapsi voi istua tuplakajakissa kahden aikuisen välissä ilmaiseksi (pienille lapsille omat liivit mukaan). Hamariin pääset auton ja julkisenliikenteen lisäksi kätevästi esim. kaupunkipyörällä. Autot kannattaa jättää Hamarin Seolle ja kävellä perille 200 m Hamarin telakalle rantatietä pitkin.


Tulevat istunnot


Peruutusehdot

Maksu MobilePayllä tai käteisellä noudon yhteydessä. Ilmoitathan peruutuksesta viimeistään 24 h ennen varauksen alkua. Jos joudumme peruuttamaan varauksen sääolosuhteista johtuen, saat ilmoituksen sähköpostitse noin vuorokautta ennen varauksen alkua.


Yhteystiedot

  • Höylääjäntie 9, Porvoo, Finland

    hamarikupla@gmail.com

bottom of page